Pakkaaminen

”Johtaja osaa huomioida johdettaviensa arvomaailman ja arvot ohjaavat johtajan toimintaa osana ryhmää ja ympäristöä.”

Retkeily ja leireily on tärkeä osa partiotoimintaa.

Kaikki partiolaiset osallistuvat retkille.

Retkille kannattaa ottaa mukaan kunnon varusteet, jotta ohjelmasta voi nauttia niin sateella kuin poutasäälläkin. Retkiä järjestetään yleensä eri kämpillä, joskus myös teltoissa tai laavuissa nukkuen. Kesäleiri on aina telttaleiri.

Jokaiselle retkelle ilmoittaudutaan kirjallisesti partion jäsenrekisterijärjestelmä Kuksassa. Retken johtajien on tärkeää tietää, että lapsella on vanhempiensa lupa osallistua retkelle, ja että vanhemmat ovat puhelimitse tavoitettavissa retken aikana.

Kaikki partiolaiset osallistuvat retkille. Pysyvä sairaus (esim. diabetes) tai allergia ei ole este osallistua – niistä on vain tärkeää ilmoittaa retkellä mukana olevalle aikuiselle jo ennen retkelle lähtöä. Lapsen tulee osata itse ottaa lääkkeensä. Johtaja varmistaa, että lääkkeet otetaan annettujen ohjeiden mukaan.

Jokaiselle retkelle tarvittavat varusteet kerrotaan aina myös retkilapussa. Varustautumisesta kertoo lisää myös partiolaisen oma johtaja.

Perusvarustelista retkelle kuin retkelle

  • rinkka tai iso reppu
  • makuupussi (ulkona nukuttaessa lämmin talvimakuupussi tai kaksi pussia)
  • makuualusta
  • partiohuivi kaulaan
  • ruokailuvälineet (muovilautanen, muki, aterimet, astiapyyhe kangaspussissa)
  • tasku- tai otsalamppu
  • kompassi
  • puukko
  • muoviset ruokailuvälineet (lusikka, haarukka, veitsi, lautanen ja muki) ja astiapyyhe kangaspussiin pakattuna
  • sadevarusteet (saappaat, sadehousut ja sadetakki)
  • ulkoiluvaatteet vuodenajan mukaan
  • hyvät ja tukevat ulkoilukengät, joilla on hyvä kävellä
  • vaihtovaatteita: alusvaatteita, sukkia, t-paitoja, aluskerrastoja, pitkähihaisia paitoja, pitkiä housuja ja/tai shortseja
  • talvi- ja syysleirille villasukat, pipo ja hanskat, villapaita tai fleece
  • kevät- ja kesäleirille aurinkorasvaa ja hyttysmyrkkyä
  • peseytymisvälineet: shampoo, saippua ja pyyhe
  • uimapuku/-housus
  • hammasharja ja -tahna
  • yöpuku ja unilelu
  • muistiinpanovälineet
  • henkilökohtaiset lääkkeet (lapsen lääkityksestä tulee aina ilmoittaa retken johtajalle)
  • juomapullo täynnä vettä
  • kännykkä ja muut arvotavarat jätetään kotiin (lapsen tavoittaa tarvittaessa johtajan puhelimeen soittamalla)
  • omia herkkuja kohtuudella mukaan tai oman johtajan ohjeen mukaan
  • Retkillä tulee olla voimassa partiovakuutus, joka on jokaisella partiojäsenmaksun maksaneella.

Retkeily ja leireily on tärkeä osa partiotoimintaa.

Miten rinkka pakataan? ja Miten rinkka säädetään?

Retkelle lähtijän on hyvä pakata tavarat itse yhteen isoon reppuun tai rinkkaan. Tavarat kannattaa lajitella ja pakata muovipusseihin, jotta ne löytyvät helposti ja eivät kastu sateen sattuessa. Kotona on hyvä tarkistaa, että kaikki oleellinen on mukana retkelle lähdettäessä.

Partiolaisen tulee pystyä kantamaan rinkkaa esim. vaelluksilla pitkiäkin matkoja, joten varusteiden paino saa olla korkeintaan 1/3 kantajan painosta. Kaikki tavarat pakataan mielellään rinkan sisäpuolelle, jotta käsiin ei jää mitään irtotavaraa.

Retkillä ja leireillä ollaan paljon ulkona, joten älä ota mukaan parhaimpia vaatteitasi, vaan ne, joilla voi huoletta juosta ja ryömiä maassa. Nimikoi kaikki vaatteesi!

Kiinnitä maakuualusta ja makuupussi rinkan ulkopuolelle (makuupussi rinkan sisälle vain, jos se mahtuu muiden tavaroiden jälkeen). Pakkaa rinkasta ennemmin pitkulainen kuin leveä ja sijoita painavat tavarat lähelle selkää. Pakkaa kaikki pikkutavarat sivu- ja päälitaskuihin. Rinkan alataskuun kannattaa pakata kengät.

Sijoita vaatteet ja muut tavarat rinkan sisälle siinä järjestyksessä kun tulet niitä tarvitsemaa perillä. Jos on ilta, tarvitset luultavasti pian yöpukua. Jos on talvi ja kylmä, jätä pitkiä vaatteita päällimmäiseksi. Ruokailuvälineet kannattaa aina jättää päällimmäiseksi. Nimikoi vaatteiden lisäksi muutkin tavarasi!

Rinkan oikein säätäminen on onnistuneen matkan tae. Paino pitää saada jakautumaan tasaisesti lantiolle ja hartioille. Säädä kantolaite oikein eli niin, että rinkka ei roiku takapuolesi päällä vaan, että lonkkaluusi jää vyötärölle tulevan vyön keskikohtaan. Lapsille ja naisille myydään rinkkoja lyhyemmällä kantalaitteella. Mitä lähempänä rinkka on vartaloasi, sitä helpompaa sen kantaminen on. Olkainten ja selkäsi väliin tulisi mahtua kaksi sormea, kun rinkka on täynnä. Käytä molempia rinkan vöitä kiinni kävellessäsi.